Taneli - BH TK1/OB1 Kinghill's Daredevil
s. 15.03.2004
FIN21041/04, Taneli koiranetissä
Taneli tuli perheeseemme alkukesästä 2004, ja se on perheemme ensimmäinen koira.
Taneli on suorittanut hyväksytysti palveluskoirien käyttäytymiskokeen eli BH-kokeen, ja se harrasti nuorena miehenä pelastusjälkeä- ja raunioita. Tanelilla on koulutustunnus TK1 tokosta, ja se kisasi avoimessa luokassa kolmen kolmos- ja kahden kakkostuloksen verran. Taneli on sijoittunut Kääpiöpinserit Ry:n vuoden tokokoirakisassa vuonna 2010 ensimmäiseksi (jaettu 1. sija), 2011 kolmanneksi, 2012 ensimmäiseksi ja 2013 toiseksi. Vuonna 2013 Taneli sijoittui Kääpiöpinserit Ry:n tokon rotumestaruuskisassa kolmanneksi.
Tanelin yläkulmahampaat ovat virheasentoiset (lanced canines, sapelihammas), ja siltä puuttuu 2xp1-hammas. Taneli kastroitiin vuonna 2010. Taneli on ollut koko ikänsä perusterve, muutaman kerran on tassutulehdus vaivannut. Vanhemmiten selkä on välillä kipeytynyt, mutta pysyy kurissa tulehduskipulääkkeillä. Kuulo on alkanut mennä aika heikoksi Tanelin täytettyä 12 vuotta.
Â
Lonkat A/A
Kyynärät 0/0
Polvet 0/0
Silmät terveet 17.06.2011
LTEP +144