Meistä

This site is mainly in Finnish. If you have something to ask, please email me in English and I'll answer you as soon as possible!

Olen iältäni sopivasti kolmen- ja neljänkympin välissä oleva syntyperäinen kuopiolainen. Laumaani kuuluu koirien lisäksi syksyllä 2015 syntynyt tytär ja Porvoontuonti-aviomies Kaitsu, joka ahkerasti hoitaa kepon virkaa mm. lenkitys- ja muonitusavustajana. Vuonna 2007 valmistuin eläintenhoitajaksi (maatalousalan perustutkinto; eläintenhoitaja) ja syksyllä 2009 pieneläinhoitajaksi (eläintenhoitajan ammattitutkinto; pieneläinhoitaja, nyk. klinikkahoitaja).

Ala-asteikäisestä asti olen puuhaillut eläinten kanssa, ja hevoset, lehmät, koirat ja kissat tulivat tutuiksi tuttavien maatilalla. Ensimmäinen oma koira meille tuli keväällä 2004, kun kääpiöpinseri Taneli (Kinghill’s Daredevil) asettui taloksi ja hetkellisesti mullisti elämämme. Alunperin koira hankittiin lenkki- ja sohvaseuraksi, ja se virka on edelleenkin kaikilla koirillamme etusijalla. Koiraharrastuksiin tutustuimme aluksi pelastuskoiralajien myötä, jotka vähitellen vaihtuivat tottelevaisuuskoulutukseksi. Tokoa olemme harrastaneet enempi vähempi kaikkien koiriemme kanssa, ja nyt uusimpana lajina pinsereillämme on rallytoko.

Vähitellen meille tuli halu hankkia toinen, ehkä vähän isompi koira. Pinseri tuntui varsin luontevalta valinnalta kääpiön jälkeen, ja innostuin kovasti kun kuulin Yarracitta -kennelin pinseri-snautseri –risteytysprojektista. Laumaamme liittyi kesällä 2006 Hilma-pinseri (Yarracitta Kirppukiwakiwa). Alkutalvesta 2008 laumamme kasvoi vielä kääpiöpinseri Tyynellä (Kinghill’s Evening Star).

Marraskuussa 2009 kennelimme ensimmäinen pentue, Sawonmuan A-pennut, näki päivänvalon. Hilman pennut lentelivät omiin koteihin pitkin Suomea ja S. Avulias Aatu ”Ato” meni Ruotsiin isipappa Viton luokse. Atolla on Ruotsissa yksi pentue.

Keväällä 2013 meille syntyi yhteistyöpentue kennel Yarracittan kanssa. Pentue oli Pirjo Porenteen suunnittelema, ja se rekisteröitiin Yarracitta H-pentueena. Pennut syntyivät ja kasvoivat luovutusikäisiksi meidän luonamme Kuopiossa. Tästä pentueestä meille jäi kotiin Ulpu (Yarracitta Hilpeä Hizinpimpula).

Olen kouluttautunut MH-luonnekuvauksen B-tason toimihenkilöksi, ja muutamana kesäviikonloppuna vuodessa vetelen koirille viehettä ja leikin aavetta. Koirien luonteet kiinnostavat minua kovasti, mutta muu elämä tuntuu vievän aikaa niin paljon, että luonnekuvauksissa työskentelyn osalta olen ollut viime vuosina valitettavan epäaktiivinen.

Kennelnimi Sawonmuan myönnettiin minulle 30.11.2007, ja olen allekirjoittanut Pinserit Ry:n sekä Kennelliiton sitoumuskasvattajasopimukset. Pesänä laumallamme on maaliskuusta 2013 alkaen toiminut omakotitalo isoine pihoineen Kuopion Hiltulanlahdessa. Luonamme pennut tottuvat aikuisiin koiriin, kissaan, sekä päivittäin ainakin yhteen pieneen lapseen. Ennen luovutusikää alan totuttaa pentuja mm. autoiluun, irti lenkkeilyyn ja remmilenkkeilyyn. Kesällä syntyvät pennut aloittavat säistä riippuen säännöllisen ulkoilun n. 3 viikon iässä, ja talvipennut n. 5 viikon iässä. Tarkoituksena on myös käyttää pentuja muutaman kerran kävelyllä kaupunkiympäristössä ja tutustumisreissuilla lemmikkieläinliikkeissä. Pennut madotetaan useasti, sirutetaan, pentutestataan sekä käytetään eläinlääkärillä terveystarkastuksessa. Pennun mukana tulee kattava pentupakkaus, joka sisältää mm. ruokaa ensimmäisille viikoille uudessa kodissa, makupaloja, ruokakupin ja tutun hajuisen lelun ja viltin.

Toivon tuleville pennuilleni aktiivisia koteja, joilla on aikaa panostaa koiraan koko sen eliniän ajan. Pinserit ja kääpiöpinserit ovat energisiä koiria, jotka oikein opetettuina ja totutettuina ovat monipuolisia jokapaikankoiria, mutta samalla silti kotioloissa erinomaisia sohvaperunoita ja varpaanlämmittäjiä. Molemmat rodut saattavat pitkästyä ja keksiä omaa kivaa, mikäli niiden kanssa ei touhuta tarpeeksi. Sosiaalistamisen tärkeyttä ja erilaisiin ihmisiin ja tilanteisiin tutustuttamista pentuaikana ei voi koskaan liikaa korostaa. Ota rohkeasti yhteyttä, kerron mielelläni lisää meistä :)